Soitinten tutkiminen rakentamalla – Esimerkkinä jouhikko

Rauno Nieminen

Rauno Niemisen tohtorintutkinto koostuu kolmesta osasta: museosoitinten kopioiden rakentamisesta, Jouhikko - The Bowed Lyre -kirjasta sekä kirjallisesta raportista. Soitinten tutkiminen rakentamalla - Esimerkkinä jouhikko.

Rauno Nieminen on kehittänyt menetelmän, jonka avulla voi rakentaa kopioita museosoittimista. Kopioiden rakentaminen on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, koska nykyisen suuntauksen mukaan soittimia ei enää konservoida museoissa soittokuntoon. Jos halutaan tietää miten soitin on toiminut ja soinut, siitä rakennetaan kopio. Koska soitinkopioita on kuitenkin tehty tieteellisten periaatteiden mukaisesti vähän, ei kopioiden rakentamiselle ole kehittynyt omia menetelmiä ja tutkimusperinnettä.

Soitinkopiointimenetelmässä kerätään tietoja paitsi soittimesta, myös sen historiasta, musiikista, soittamisesta, soittajista ja soittimeen liittyvästä arkistomateriaalista. Kirjallinen raportti esittelee tutkimuksen taustaa, tutkimusmenetelmän ja menetelmän kehittämisen soitinkopioiden rakentamisen avulla. Esimerkkisoittimesta keräämänsä historia ja musiikki tiedot Nieminen on julkaissut kirjassa Jouhikko - The Bowed Lyre.

Kansanmusiikkiosaston julkaisuja 2008
ISBN 978-952-5531-48-0 
Kirjan voi ostaa Kansanmusiikkiliiton putiikista
210 sivua
Hinta: 20 €


Jouhikko – The Bowed Lyre

Rauno Nieminen

Jouhikko- The Bowed Lyre –kirja on osa Rauno Niemisen tohtorin tutkintoa. Kirjaan on koottu tietoa jouhikon historiasta, soittajista ja soittamisesta Kirjaan on koottu kaikki tiedossa olevat jouhikkosävelmät Viron mantereelta ja saaristosta, sekä Savosta ja Karjalasta, yhteensä 98 sävelmää. Uusia sävelmiä on löytynyt Feodor Pratsulta, mm. lähes kaikki "Laulu"-nimisten kappaleiden lauletut versiot. Kirjan liitteenä on CD-levy, jossa on 46 alkuperäistä jouhikkoäänitettä vuosilta 1908-1937. Uusi löytö on hiidenmaalaisen Jurri Bruusin Otto Anderssonin fonografiin vuonna 1908 soittamat kuusi sävelmää. Kirjassa on jouhikon soitto-ohjeet. Huolto-ohjeissa opastetaan mm. kielien valmistaminen ja vaihtaminen.


Kansanmusiikki-instituutti, Juminkeko  2007
ISBN 978-951-9268-42-2, ISBN 978-952-5385-38-0
210 sivua
Loppuun myyty, uusi painos työn alla


Paimenen Säveliä

Jukka Louhivuori, Rauno Nieminen

In keriläissyntyinen Teodor (Teppo) Repo (1886–1962) oli yksi tunnetuimmista paimenmusiikin esittäjistä maassamme 1930–50-luvuilla. Hän muutti pysyvästi Suomeen 1920-luvulla ja alkoi täällä rakentaa muistamiaan kansansoittimia. Samaan aikaa alkoi myhös hänen sävellystyönsä jonka tuloksena syntyi toistasataa sävelmää. Suuri osa näistä sävelmistä on tarkoitettu paimensoitulle, puunoksasta rakennetulle ja tuohesta päälystetylle inkeriläiselle kansansoittimelle. Kansansävelmien lisäksi Repo oli kiinnostunut kaikista muistakin aikansa oopperasta jatsiin.

Tässä kirjassa on Teodor Revon lyhyt elämänkerta, paimensoitun rakennus- ja soitto-ohjeet sekä yli kaksikymmentä sävelmää. Sävelmät on nuotinnettu siten, että ne voidaan soittaa esimerkiksi alttonokkahuilulla.



Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Toimituksia 453,  1987 
ISBN 951–717–474–8
Kirjoja voi ostaa Kansanmusiikkiliiton putiikista
76 sivua
Hinta: 11 €


Viisikielisen kanteleen rakennuspiirustuksia

Rauno Nieminen

Kantele on vuosisatojen ajan suomalaisten tärkein soitin. Varhaisimmat mallit olivat tavallisesti viisikielisiä. Kiinnostus tällaista kanteleen perusmuotoa kohtaan on voimakkaasti lisääntynyt 1980-luvulla ja rinnan soittoharrastuksen kanssa on herännyt kiinnostus myös kanteleitten rakentamiseen. Tähän julkaisuun on Rauno Nieminen tehnyt piirutukset yhdeksästä viisikielisestä kanteleesta. Piirustukset ovat luonnollisessa koossa (1:1)








Kansanmusiikki–instituutti, KIJ 14 1985
ISBN 951–95411–1–X
Julkaisua voi ostaa kansanmusiikki-instituutista
Hinta:13,45

Landola 1942–1992

Rauno Nieminen

Landola on tuttu tuotemerkki tuhansille musiikinharrastajille, onhan se jo puolivuosisataa ollut Suomen tunnetuin kitara. Oy Landola Ab on toimintansa aikana kehittynyt Skandinavian johtavaksi kitaranvalmistajaksi. Landolan historia on samalla myös suomalaisen ja euroopplaisen kitaran historiaa ja kulttuurihistoriaa.

Landola 19942–1992 on Ikaalisissa toimivan Soitintutkimuskeskuksen ensimmäinen julkaisu.








Soitintutkimuskeskus 1993
ISBN 951–96486–0–7
46 sivua
Loppuunmyyty



©Rauno Nieminen 2010 : . Webdesign: Pauli Nieminen : . Viimeksi päivitetty: 28.04.2010