Rusko Records julkaisee 10.2.2018 Rauno Niemisen ensimmäisen soololevyn, Sarvella. Levyllä soittaa pukinsarvia ja lulletteja Rauno Nieminen yhdessä Rusko Trion, Ethnic Evolution Ensemplen, JoHi-duon ja Verden kanssa.
Levyn yhteisenä tekijänä on Niemisen soittamat sarvi-soittimet, rummut ja bassokitarat. Suomessa on ollut rikas puhallinsoitinkultturi ja yksi yleisemmistä puhaltimista on ollut pukinsarvesta tai puusta valmistettu sarvi, eli lulletti. Niemisen paimenen ura alkoi kotitilan lehmien kanssa jo 1960-luvulla, mutta sarvien soittaminen vasta 1970-luvun lopulla, kun lehmät oli pantu jo pakettiin. Kiinnostus vanhaan suomalaiseen musiikkikulttuuriin johti puhaltimien rakentamiseen ja soittamiseen. Nieminen on soittanut sarvea monissa kokoonpanoissa: Primitiivisen musiikin orkesteri, The World Mänkeri orkesteri, Köyhät Ritarit& Primo, Fedja Happo, Sekaantuu ja Verde. Nieminen opetti puhaltimien soittoa Sibelius Akatemian kansanmusiikkiosastolla 1980-luvun loppupuolella ja rakentamisen ja huollon opetus jatkuu vieläkin. Nieminen on opettanut sarvien rakentamista ja tehnyt lähes sata sarvea. Vanhan suomalaisen puhallinkulttuurin uudellentulemiseen on vaikuttanut Niemisen työ soittimien rakentajana, soittajana, opettajana ja tutkijana. Työn alla on nuottikirja ”Suomen ja Karjalan torvi- ja pillisävelmät”. Kirjan toinen kirjoittaja on emeritus professori Timo Leisiö.
Styrbjörn Bergelt ja Rauno Nieminen G. A. Gotlundin muistomerkillä, Juvalla.
Sarvella muusikot
Sarvella levylle Nieminen on saanut mukaan suomalaisia huippumuusikoita. Hämäläispaimenen ja urbaanien citymusikoiden kohtaamisesta on syntynyt erikoinen sarvisoppa.
Vanhin äänite levyllä on Paroni Paakkunaisen luotsaaman Ethnic Evolution Ensemble: Paakkunaisen (saxofonit, huilut) lisäksi soittiavat Jartsa Karvonen (rummut), Reino Laine (rummut), Jarmo Savolainen (koskettimet), Erik Siikasaari (basso) ja Rauno Nieminen (sarvet, jouhikko, kantele, nares-juh ja noitarumpu). Kokoonpano teki vuona 1987 demonauhan ja tunnin ohjelman Yleisradiolle. Radio on hukannut äänitteen, mutta demonauha on säilynyt.
Vuonna 1916 Rusko Trio, Jan-Olof Strandberg (bassot), Köpi Toivonen (lyömäsoittimet) ja Rauno Nieminen (sarvet) äänitti kuusi raitaa levylle. Levyllä on myös kaksi duoa: YoHi- duo Jouko Kyhälän kanssa ja Verde-duo Mika Rintalan kanssa.
Ethnic Evolution Ensemble
Verde
Sarvimusiikki
Pukinsarvi on yleisin paimenten käyttämä lurittelusoitin. Carl Aksel Gottlund kirjoitti sarvisävelmistä: ”Hyö ovat nopeemmin loilotuksinna laulettavia, tahi kuin hujahuttelemuksia mehässä, annettu sarvella karjallen, Karhuja kajottaakseen, ja korpiin kaikuttaakseen; vaan ei että niillä muka miellyttää miehen mieltä. Kuitenkin ovat hyö meistä varsin suloiset ja rakkaat, sillä hyö muistuttaavat meitä meijän nuoruuen iästämme ja meijän koti-majoistamme, hyö juohuttaavat meijän mieleemme niitä aikoja jollon meluisimme kotimehissämme, ja jolloin heissä kuulimme maankylän tyttölöihen soittavan sarvillansa, karjan kellon kaikattavan, ja korvissa koiran haukkuavan. ”
Otava eli suomalaisia huvituksia. 1. osa, 1831
Musiikkia lehmille ja susille
Sarvet olivat paimenten käyttämiä signaalivälineitä, joilla oli monta erilaista käyttötarkoitusta, petojen pelottelemisesta luritteluun. Timo Leisiön tutkimuksessa Suomen ja Karjalan vanhakantaiset torvi- ja pillisoittimet, on mukana 269 sarvea, joiden alueellinen jakautuma, mitat ja asteikot on esitetty selkeillä taulukoilla. Tutkimuksen mukaan pukinsarvessa on ollut yleisimmin neljä sormiaukkoa, jolloin soittimesta on saatu viisi ääntä. Neliaukkoisista pukinsarvista on löytynyt 64 museotietoa ja näiden sarvien sävelasteikon laaajuus vaihtelee pienen terssin ja puhtaan kvintin välillä. Museoissa säilyneissä sadassakahdessa soittokuntoisessa sarvessa on 28 erilaista asteikkoa. Yleisin asteikko on c, des, d, es, f ja toisella sijalla on asteikko c, d, es, f, g.
Lehmäpoikia ja tyttöjä paimenessa 1960-luvulla Vilppulassa
Pukinsarvi
Pukinsarven rakentamisessa sarven hankkiminen on vaikein vaihe. ”Kaikissa EU:n jäsenmaissa on lokakuun alusta lähtien pitänyt hävittää teurasnautojen ja lampaiden aivot, selkäydin ja silmät polttamalla tai hautaamalla, eikä niitä ole enää saanut käyttää elintarvikkeeksi, rehuksi tai lannoitteeksi. Tiukkalinjaisen päätöksen taustalla on pelko nautojen BSE-taudin ja lampaiden ja vuohien scrapie-taudin leviämisestä elintarvikeketjussa. Kumpaakaan tautia ei ole koskaan tavattu suomalaiseläimissä, ja teurastamoteollisuus pitääkin EU:n turvatoimia ylimitoitettuina. Lisäksi Euroopan komission riskimateriaaliksi määrittelemät sisäelimet eivät Suomessa ole tähänkään saakka päätyneet elintarvikeketjuun, vaan ne on käytetty turkiseläinten rehuksi. Suomen kantana on, että BSE:n takia määrätyt varotoimet ovat turhan ankarat maassa, jossa tautia ei ole koskaan esiintynyt.” (Ilta-Sanomat 13.10.2000)
Lulletti
Puusta rakennettuja sarvia on rakennustavan mukaan jaoteltuna kahta lajia, ehytputkinen puusarvi ja halkaistusta puusta valmistettu lulletti. Ehytputkiseen sarveen on tehty reikä poraamalla puun molemmista päistä. Porausta on laajennettu toisesta päästä jollakin puutyökalulla tai polttamalla.
Halkaisumenetelmässä reikä saadaan halkaisemalla puu kahtia ja kovertamalla puolikkaisiin urat. Kun koverretut puut liitetään yhteen tuohisiisnalla, saadaan ehyt putki. Soittimen toiminnan kannalta on yhdentekevää millä tekniikalla reikä on tehty. Tärkeätä on putken muoto, koko ja mitoitus.
Museoissa on säilynyt kolme lullettia ja kuusi puusarvea. Leisiö 1983, 387-394. Lulletti on rakentamisen kannalta helpompi, kuin ehytputkinen puusarvi. Lulletissa on helpompi saada oikeankokoinen ja muotoinen reikä soittimeen.
Museoissa säilyneiden lullettien ja puusarvien pituus on vaihdellut 250-350 millimetrin välillä. Mikäli lulletin mitta on 330-360 mm tuntumassa tulee perusääni g1:n paikkeille. Vaikka Liisa Pessin lulletin perusääni on ollut as1, niin sävelmät on nuotinnettu g-duuriin tai -molliin. Tosin ei ole tiedossa soittiko Pessi sävelmät lulletilla vai pukinsarvella. Pessin pukinsarvesta ei ole muuta tietoa, kuin valokuva. Lulletissa voi sävelkorkeutta muuttaa paitsi sormiaukoilla, niin myös ansatsilla. Samasta soittimesta saa erilaisia asteikkoja samoilla sormituksilla. Väisänen on huomioinut nuotinnuksissaan terssin vaihtelun seuraavasti: jos etumerkki on oikeinpäin (b) on kyseessä puhdas molliterssi, jos etumerkki on väärinpäin (d) on sävel pienen ja suuren terssin välimailla.